Turkulainen indiepopyhtye Magenta Skycode on päättänyt lopettaa toimintansa. Yhtye kertoo Faceboo-sivuillaan soittavansa vielä kaksi keikkaa, joista toinen on Flow-festivaalilla 8.8.2014
Lue lisää
Hard rockin todellinen veteraanimammutti Uriah Heep julkaisi vuonna 2011 Frontier Recordsin kautta Into The Wild -nimisen kiekon. Allekirjoittaneelle levyn pirteä,
Lue lisää
Potkut Stone Temple Pilotsista ja Velvet Revolveristä saanut laulaja Scott Weiland kertoo päässeensä eroon huumeista. Weiland kertoi News1130:n haastattelussa käyttäneensä
Lue lisää
INXS-yhtyeen laulaja Michael Hutchence oli lähes varaton kuollessaan vuonna 1997. Australialaisen New Idea -lehden mukaan hänen ainoa tyttärensä Tiger Lily,
Lue lisää
Soulin kuningattareksi nimetty Aretha Franklin ei saanut osakseen kunnioitusta kanadalaisessa pikaruokaravintolassa, raportoi Buffalo News. 72-vuotias maailmantähti oli palaamassa loppuunmyydystä konsertista,
Lue lisää
Kuva: Johanna Tirronen Bob Dylan, Pori jazz Festival 17.7.2014 Kirjurinluoto, Pori Illan pääesiintyjän keikalla valokuvaaminen oli kiellettyä, ja valotauluillakin näytettiin
Lue lisää
Kuva, j0ssa poptähti Lily Allen on mukamas pidätetty ja kytketty käsirautoihin, on johtanut poliisitutkintaan Australiassa. Allen oli sunnuntaina Gold Coastin
Lue lisää
Järjestyksessään 15. Rockfestari Naamat järjestettiin viikonloppuna Tuomiston tilalla Muuramessa. Aurinko porotti koko festivaalin ajan ja mieliala oli korkealla, eikä järjestyshäiriöitä
Lue lisää
Brittiartisti Tulisa Contostavlos tuomittiin eilen sakkoihin julkkis-bloggarin pahoinpitelystä, kertoo Sky Nwes. Lontoolainen tuomioistuin totesi Tulisan lyöneen Peter Morgania V-festivaaleilla, Essexissä,
Lue lisää
Glasgow on kaupunki, josta tulee särisevän sähköinen garage-rock’n’roll-punk-blues -ryhmä The Amazing Snakeheads. Päällekäyvän väkivaltaiset vokaalit, raaka kitarasoundi ja suoraviivainen toiminta –
Lue lisää