Fanien 35 vuoden odotus palkitaan, kun Kate Bush palaa esiintymislavalle Lontoossa ensi viikolla. Bush kertoo olevansa innoissaan tulevista konserteista, mutta
Lue lisää
Turkulainen Tears Apart työsti debyyttialbumiaan vuoden verran. Lopputulos on komea. Yhtye ammentaa vaikutteita popahtavaan souliinsa 60-70-luvulta ja sekoittaa mukaan myös
Lue lisää
Saksalainen hevilegenda Scorpions juhlistaa 50-vuotista taivaltaan uudella pitkäsoitolla ja maailmankiertueella ensi vuonna. Bändin kitaristi Matthias Jabs kertoo ClassicRockille, että uusi
Lue lisää
Elektronisen musiikin tähti Grimes, oikealta nimeltä Claire Boucher on kommentoinut rajuin sanoin omaa Wikipedia-sivuaan, kirjoittaa Contactmusic. Grimesia närkästyttää se, että anonyymi
Lue lisää
Ester Rada, Cola & Jimmu 15.8.2014, Huvila-teltta, Helsingin Juhlaviikot Perjantaina alkaneet Helsingin Juhlaviikot lähtivät liikkeelle vauhdikkaasti. Heti ensimmäinen konsertti Hakaniemen
Lue lisää
Kaija Koon Hartwall Areenalla 5. joulukuuta järjestettävä konsertti on lähes loppuunmyyty. Viikko sitten julkistettuun konserttiin on jäljellä enää muutamia hajapaikkoja.
Lue lisää
Cheek on valinnut stadionkonserttien lämmittelijäkseen JVG:n.Rap-kaksikon toinen jäsen, Ville Galle kommentoi levy-yhtiön tiedotteessa pestiä näin: – Kun Cheek pyysi meitä
Lue lisää
Country-tähti Kenny Rodgers on paljastanut Today Show`n haastattelussa, että laulaja-lauluntekijä Lionel Richie viimeisteli hänen Lady-hittinsä vessassa. Rodgersin mukaan hän huomasi
Lue lisää
Suomirockin legenda Sleepy Sleepers aktivoituu syksyllä ja soittaa erikoiskeikkoja bändin 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lahdessa vuonna 1974 perustettu yhtye aloittaa juhlakeikat alkuperäisjäseniensä
Lue lisää