Mediatietojen mukaan Sienna Miller (American sniper, Layer Cake, G.I. Joe: The Rise of Cobra) ja Tom Sturridge (Soluttautujat, Matkalla) ovat eronneet.
Lue lisää
Näyttelijätähti Ewan McGregor on kiinnitetty Trainspotting-elokuvan jatko-osan päätähdeksi, kertoo Contactmusic. 44-vuotias skotti näytteli vuonna 1996 ensi-iltansa saaneessa Trainspottingissa Mark Rentonia,
Lue lisää
Japanilainen elokuvantekijä Hayao Miyazaki kertoi aiemmin, että 2013 ilmestynyt Tuuli nousee -elokuva jää hänen viimeiseksi. Nyt 74-vuotias ohjaajakonkari on pyörtänyt
Lue lisää
Taneli Mustosen ohjaama Luokkakokous-elokuva on ylittänyt 500 000 katsojan rajapyykin. Komedia sai sunnuntai-iltaan 12.7. mennessä 500 046 katsojaa. Elokuva on toiseksi katsotuin
Lue lisää
Veteraaninäyttelijä Omar Sharif on kuollut. Elokuvista kuten Tohtori Zivago ja Arabian Lawrence muistettu egyptiläislähtöinen näyttelijä oli kuolessaan 83-vuotias. Sharif nähtiin
Lue lisää
Alkuviikosta uutisoitiin veteraaninäyttelijä Tom Selleckin joutuneen vesivarkauksien johdosta viranomaisten hampaisiin (Mesta.net-uutinen). Mies oli kuulemma imuttanut piirikunan vettä tankkiautokaupalla omille viljelyksilleen. Venturan piirikunta
Lue lisää
Kaksi nuorta brittinäyttelijää kamppailee vahvasti tulevan Star Wars -liittännäisen pääroolista. Kyseessä on Han Solon oma leffa. Harrison Fordin näyttelemään rooliin
Lue lisää
Meg Ryan (Uneton Seattlessa, Kun Harry Tapasi Sallyn, Kun Mies Löytää Naisen) on vuosia pysytellyt poissa valkokankaalta. 53-vuotias näyttelijä on
Lue lisää
Veteraaninäyttelijä Tom Selleck on joutunut omalaatuisen syytekohun keskelle. Miestä syytetään veden varastamisesta! Selleck oli kuulemma imuttanut yli kymmenen tankkiautollista vettä
Lue lisää
James Bond -musikaali ei sittenkään toteudu, ainakaan suunnitellulla aikataululla. Bond-filmejä tuottaneen Harry Saltzmanin tytär Merry Saltzman on kuulemma hankkinut oikeudet toteuttaakseen
Lue lisää