Jennifer Aniston ja Justin Theroux ovat menneet ’salaa’ naimisiin, tietää kertoa E!News. Tietojen mukaan häätilaisuus olisi pidetty keskiviikkona parin kodissa
Lue lisää
Tiina Lymi ohjaa parhaillaan Uudellamaalla ensimmäistä pitkää elokuvaansa. Työnimellä Piilotetut kulkevan elokuvan kuvaukset ovat alkaneet Kainuussa heinäkuussa ja jatkuvat elokuuhun
Lue lisää
Yhdysvaltalainen ex-lapsinäyttelijä Peter Robbins tuomittiin vuonna 2013 ex-tyttöystävän vainoamisesta ja tämän entisen plastiikkakirurgin uhkailusta viideksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Kalifornialainen tuomari
Lue lisää
Yhdysvalloissa, Nashvillessa, on sattunut jälleen ampumistapaus elokuvateatterissa. Poliisi hälytettiin paikalle iltapäivällä Carmike Hickoryn elokuvateatterille. Teatterin ulkopuolella oli ammuskeltu. Teatterissa esitettiin
Lue lisää
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Robert Downey Jr. on maailman parhaiten palkatuin näyttelijä. Talouslehti Forbesin mukaan hän tienasi viimeksi kuluneen vuoden aikana 80 miljoonaa
Lue lisää
Edesmenneen näyttelijätähden David Carradinen ex-vaimo Marina Anderson on tutkinut viisi vuotta Carradinen hämäräperäistä kuolemaa. Carradine löydettiin kuolleena vuonna 2009 hotellihuoneensa
Lue lisää
O: Christopher McQuarrie. Pääosissa: Tom Cruise. 131 min. K-12. Jo viidennen elokuvaversionsa saanut Mission: Impossible etsi Brian De Palman ohjauksen
Lue lisää
Showpainin tähti ja näyttelijä ”Rowdy ” Roddy Piper menehtyi torstaina äkillisesti sydänkohtaukseen kotonaan Hollywoodissa. Hän oli 61-vuotias. Kanadalaissyntyinen Piper aloitti
Lue lisää
Brittinäyttelijä Tom Beard on kuollut 50 vuoden ikäisenä, kertoo Guardian. Hänen kerrotaan menehtyneen syöpään 20. heinäkuuta. Beard tunnetaan lukuisista TV-sarjoista,
Lue lisää
Tappava ase (K16) Sub Perjantai 31.7. klo 21:00 Näyttelijä-ohjaaja Mel Gibsonin tähteyteen kiidättänyt Tappava ase sai ensi-iltansa vuonna 1987. Se
Lue lisää